Talvisodan henki
Sisu ja talvisodan henki on itsenäisyytemme kulmakiviä :
Esimerkkitarina: Talvisodan henki!!!
Oltiin sodassa, ja oli talvi. Joukkueellinen
lumipukuisia suomalaissotilaita oli
metsikössä aukean reunalla.
Aukean toisella puolella näkyi olevan
ryssän korsu.
Savupiippu vain törötti pienen kummun laella.
Joukkueenjohtaja Koikkalainen kysyi miehiltä, löytyisikö
vapaaehtoista ryömimään aukean poikki
ja pudottamaan savupiippuun käsikranaatin.
Kaikki olivat hiljaa.
Koikkalainen tiesi, että tehtävä oli vaarallinen.
Eteläpohjalainen Hautala kimmerteli vaivaantuneena.
Koikkalainen kysyi Hautalalta: "Etkö sie menisi?"
Kun kerran kysyttiin oli Hautalan pakko vastata: "No mä meen sitte."
Hautala lähti ryömimään syvässä lumessa. Muu joukkue jännitti
metsässä.
Hautala ryömi kärsivällisesti ja hitaasti, käyttäen taitavasti hyväkseen aukean muutamia kiviä ja tuulenkaatoja, niin ettei vihollinen helposti nähnyt lumeen pikkuhiljaa kehittyvää uraa.
Lopulta metsässä olevat miehet näkivät, miten Hautala kömpi korsun
kummulle ja otti taskustaan kranaatin.
Hautala kurkisti savupiippuun, mutta sittenpanikin kranaatin
takaisin taskuunsa, tuli alas korsun kummulta ja käveli sen ovelle.
Hautala koputti, ovi avattiin, ja Hautala syöksyi sisään.
Aukean toiselle puolelle asti kantautui tappelun ääniä, huutoa,
kolinaa ja muutamia pistoolin laukauksia.
Sitten Hautala ryntäsi ulos, kiipesi takaisin korsun kummulle, otti
kranaatin taskusta, veti sokan irti ja pudotti kranaatin savupiippuun.
Sitten Hautala lähti rynnimään takaisin aukean poikki.
Puolivälissä korsusta kuului räjähdys, kun kranaatti teki tehtävänsä.
Hautala käveli vähän rauhallisemmin omien luo, ja nämä
rupesivat onnittelemaan ja kehumaan häntä.
Joukkueenjohtaja Koikkalainen sanoi: "Hautala saa tästä kyllä ylennyksen ja lomaa.
Mutta miksi ihmeessä te menitte sinne korsuun nujakoimaan?"
Hautala vastasi: "No mä vaan kävin aukaasemas sen perhanan pellin..."
|