Vitsejä
Nämä eivät sinänsä ole vitsejä vaan vanhempien kertomaa:
Äiti ja kaksi lasta olivat ruokakaupan kassajonossa. Vanhempi lapsista (n. 4-5 v.) kulki kärryn vieressä ja nuorempi (n. 2 v.) istui kärryssä tuttia imien. Vanhempi lapsista kärtti äidiltä karkkia. Äiti totesi: ”Ei osteta tänään mitään nameja.” Edelleen lapsi jatkoi kinuamista. Heidän takanaan jonossa ollut vanhempi rouva sanoi ystävällisesti: ”Pitää uskoa, jos äiti sanoo että ei.” Tähän vanhempi lapsi totesi: ”Haista sinä vittu!” ja nuorempi otti tutin suusta ja sanoi: ”Niin juttiinsa!” [lähettänyt Jyrki]
Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä
samoilemassa.
Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että
äiti ei tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä
syötäväksi. Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa
kun meillä
ei muut syö sieniä kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme
neuvolaan ja neuvolatäti näytti kirjasta sienen kuvaa ja kysyi
tyttäreltäni mikä se on. Siihen tyttö vastasi että
kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi.
Illallisvieraat viipyivät hyvin pitkään eli aamusarasteen aikaan
pääsimme
levolle. Aamu(päivällä) heräsimme hiljaiseen lapsen ääneen...
poikamme, joka ei vielä osannut puhua, ja tyttäremme istuivat
olohuoneen sohvalla yöpuvuissaan, viltti polvillaan ja
katselivat
meitä avoimesta
makuuhuoneen
ovesta. Tyttäreni sanoi pikkuveljelleen: Jos joku
kysyy, kerrotaan että ne kuoli viinaan!
- tämä pani ajattelemaan lasten maailmaa.
Olin 2-vuotiaan Tuulin kanssa kylän kaupassa ostoksilla. Tuuli
halusi
taas
kantaa omaa koria, johon hän yleensä keräsi pikkuveljeään varten
vauvansosepurkin ja jotain muuta pientä mihin sai luvan. Tällä
kertaa Tuuli touhusi omiaan sillä aikaa kun asioin
lihatiskillä. Kun
ennätin pikkuneidin perään hän oli juuri sovittamassa
olutpulloja
koriinsa selittäen vieressä hohottavalle kauppiaalle ja muille
naureskeleville asiakkaille, että "isi juo kajjaa!"
- Kyllä nolotti!
Minna 8 v. laittoi hiuksiani ja kehui kampauksen tehtyään: "Olet
aivan ihanan näköinen, ihan kuin prinsessa. Ei tarvi kuin kruunu
vain päähän
ja ajatella, ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä kun
sinulla on niin
keltaiset hampaat".
4-vuotias istui äitinsä ostoskärryssä marketin kassajonossa ja
ystävystyi
takana jonottavan tädin kanssa. Juttelivat niitä näitä kunnes
pikkutyttö muisti äkkiä merkillisen tapauksen ja
kailotti kirkkaalla äänellä: "Kun minä heräsin niin isi ja äiti voimisteli yöllä!"
-
Kaikki kääntyivät katsomaan tulipunaista
yövoimistelijaa. Onneksi en
ollut vaimoni mukana sillä kassajono ei kuulemma koskaan ole
liikkunut niin piinallisen
hitaasti.
Olimme ruokakaupan kassajonossa. Yllättäen tyttäreni
nosti hameeni
helmat
ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: "Minä
vain tarkistin,
onko
sulla nyt alushousut jalassa!"
Olimme autoajelulla. Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan.
Puhallettuani
poliisi totesi, että kaikki on OK. Siihen tyttäreni
takapenkiltä:
"Niin kyllä nyt, mutta tulepas illalla kotiin puhalluttamaan!"
|